Rakentaminen jatkuu pian! Uusia tuotteita ja mahdollisuus osamaksuun!

Kuitu-Uran rakentaminen jatkuu keväällä toukokuun alussa Vesivehmaalla ja Urajärvellä. Olemme tiedottaneet postitse rakennusalueella asuvia, että heidän osalta nyt on viimeinen tilaisuus lähteä mukaan nopeaan internettiin julkisesti tuetun rakentamisen hinnoilla. Toivottavasti mahdollisimman monet tarttuvat tilaisuuteen, että saadaan verkosta mahdollisimman kattava!

Valintaa helpottamaan Kuitukanavan hallitus päätti myös tarjota liittymämaksun osamaksulla seuraavin ehdoin:
15 kk, á 140 euroa / kk (yhteensä 2100 euroa)

Olemme myös lisänneet tuotevalikoimaan ns. KylmäKuitu -tuotteen. Siinä kaapeli tuodaan talon nurkalle valmiiksi, mutta sitä ei kytketä käyttöön. Hinta 1990 euroa (sis alv 24 %). Kylmästä Kuidusta ei mene kuukausimaksuja. Lisätietoja päivitetyltä hinnasto -sivulta.

Palveluhinnasto_2014 -dokumentista (pdf) löytyy nyt myös hinnat myöhempää liittymistä varten. Jos kerran rakennetulle alueelle tehdään jatkossa lisää liittymiä, hinta on 2500 euroa + toteutuneet kustannukset. Todelliset kustannukset esimerkiksi kaapelin kaivamisen ja siihen liittyvän muun työn osalta on arvioitu olevan 15 euroa / metri. Jos kaivamista tulee siis esimerkiksi 500 metriä, on hinta 2500 e + 7500 euroa = 10 000 euroa. Kannattaa siis todella käyttää hyödyksi nyt voimassa oleva, julkisella rahalla voimakkaasti tuettu hinta!

Valokuituilta Urajärvellä 20.3.2014

Urajärven koululla järjestetään valokuituinfo-tilaisuus Urajärvenseudun kyläyhdistyksen vuosikokouksen yhteydessä 20.3. torstaina, noin klo 19 alkaen.

Infossa kerrotaan kuulumisia ja kokemuksia viime syksyn rakentamisesta ja tarkemmat suunnitelmat kohta alkavaan kevään rakennusvaiheeseen. Mitä rakennetaan ja minne, ja mikä jää syksylle? Milloin yhteyksiä saadaan toimimaan ja mitä palveluita on tarjolla?

Tervetuloa siis mukaan. Kysymykset ja ehdotukset ovat myös tervetulleita. Paikan päällä on kahvitarjoilu.

Kevään kuiturakentaminen on käynnistymässä!

Urajärvelle ja Vesivehmaalle valokuituyhteyksiä rakentavan Kuitu-Ura -hankkeen toinen rakennusvaihe on käynnistymässä kevään korvalla.

Toiseen rakennusvaiheeseen on valikoitu alustavasti seuraavat kohteet:

Vesivehmaa:

  • Ojalantien ja Polventien risteyksestä itään Huhtastentien päätyyn. Tämä toteutuu mikäli matkan varrelta saadaan muutama tilaus/kuituvaraus.

Urajärvi:

  • Urajärven laitetila
  • Urajärvenraitti 91 -risteyksestä raittia itään
  • Urajärventie (313)
  • Hyrtiälänmäki
  • Rutalahdentie – Kausantie
  • Mikäli resursseja vielä on, aletaan rakentaa Tervalantin ja Nahilankulmantien pätkää

Näillä alueilla asuvien kannattaa tilata liittymä pikaisesti, mikäli sitä ei vielä ole. Nämä alueet on tarkoitus tehdä nyt keväällä valmiiksi. Ensimmäisen rakennusvaiheen hinta ei välttämättä ole kesän jälkeen enää näillä alueilla voimassa (riippuu hankkeen budjetista).

Alkusyksystä alkava kolmas rakennusvaihe kattaa loput verkon alueesta. Tästä ja toteutuvista rakennusreiteistä myöhemmin lisää, kun liittymät ja niiden sijainnit selviävät.

Nyt kannattaa näidenkin alueiden asukkaiden olla aktiivisia. Urajärvellä saadaan suunniteltua käytettävät reitit ja suunnattua markkinointia, Vesivehmaalla saadaan kartoitettua mahdolliset verkon laajentamiskohdat.

Internet-pohjainen TV-palvelu lisätty tuotevalikoimaan

Palveluntarjoajamme Telekarelian kautta voimme tarjota myös ns. IP-TV -palvelua, ja olemme lisänneet sen nyt hinnastoon ja palveluvalikoimaan.

Palvelun sisältö ja hinta:
100/100 mbit/s nettiyhteys + IP-TV peruskanavilla yhteensä 59,9 euroa / kk (sisältää verkkomaksun ja alv:n).

IP-TV käyttöönotto vaatii siihen soveltuvan digiboksin, jonka kertahinta on 199 euroa (sis alv). Tarkempi tuoteseloste palvelusta ja lisäpalveluista tulee myöhemmin, ja kun yhteyksiä aletaan ottamaan käyttöön, kysymme tilaajilta vielä heidän haluukuuttaan ottaa IP-TV palvelu käyttöön. Alustavaa tietoa voit lukea tarjolle tulevan Lumotv:n sivuilta.

Mikä IP-TV?

IP-TV tarkoittaa nettiyhteyden kautta katsottavia tv-ohjelmia. Tämä tuo tiettyjä etuja esimerkiksi antennilähetyksiin verrattuna:

  • Yhteys ei ole riippuvainen säästä tai maastonmuodoista, vaan TV-kuva ja ääni siirtyy virheettä internetin välityksellä.
  • 100 megan yhteydellä HD-tasoinenkin kuva siirtyy luotettavasti vaikka yhteydellä tehtäisiin perheessä muutakin (verkkopelausta, nettivideoita, surffailua, videoneuvottelua jne.)
  • Kauttamme tarjottuun palveluun sisältyy LumoTV -viihdepalvelu peruskanavilla (20 kanavaa), ja lisää maksullisia kanavia voi hankkia joustavasti yli 160 kanavan tarjonnasta. 

Mökkiliittymä päivitetty

Kuitukanava valitsi palveluntarjoajaksi TeleKarelia -operaattorin. Heidän hinnastossaan ei kuitenkaan ole soveltuvaa pakettia oman vapaa-ajan asunnon liittymämme kanssa. Päädyimme muokkaamaan vanhaa vapaa-ajan liittymää paremmin yhteensopivaksi. Se on nykyään seuraavanlainen:

  • Yhteyden nopeus: 100/100 mbit/s
  • Hinta 54,9 e / käyttökuukausi + 124 e vuosimaksu (sis alv 24%)
  • Minimikäyttöaika 5 kk / vuosi
  • Vuosimaksu sisältää 2 liittymän avaamista ja 2 liittymän sulkemista 12 kk ajan sisällä.
  • Kun liittymä on suljettuna, ei tule myöskään verkon perusmaksuja.

Mökkiläinen voi siis avata liittymän kesäkaudeksi, nauttia nopeista yhteyksistä, ja sulkea liittymän syksyllä. Joululomalla liittymän voi avata uudestaan vaikka kuukaudeksi, mikäli liittymälle on käyttöä. Koska liittymä kuitenkin pitää rakentaa ja ylläpitää vaikka mökkiläinen ei siellä olisikaan, on minimilaskutus säädetty viideksi kuukaudeksi vuodessa. Vuosiveloitus on siis minimissään 398,5 e / vuosi. 

Mikäli liittymää tarvitsee reilusti tätä enemmän, suosittelemme ottamaan jomman kumman aina käytössä olevista liittymistä.

ELY-keskukselta myönteinen päätös Kuitu-Ura -hankkeelle

Saimme ELY-keskukselta juuri tiedon, että Kuitu-Ura hankehakemuksemme on hyväksytty sellaisenaan. Erinomaisia uutisia siis.

Urajärveläisten kannattaa tehdä liittymätilaus ja puhua asioista naapuireiden kanssa. Kun hanke saadaan päätökseen, on myöhemmin mukaan liittyminen huomattavan paljon kalliimpaa ja hitaampaa, sillä nyt kannustimina ovat 75 % julkiset tuet ja kerralla valmiiksi rakentamisen tuomat kustannussäästöt!

Kuitu-Ura hanke myös laajenee Vesivehmaan puolelle. Sen puitteissa Vesivehmaan läpi vedetään paksu runkokaapeli, jotta saadaan yhteys Neste Körrin lähellä oleviin operaattoreiden liityntäpisteisiin. Tämän kaapelin varrelta otetaan mukaan liittyjiä, joten Vesivehmaalaistenkin kannattaa laittaa liittymätilaus vetämään mahdollisimman pian ja ottaa asia puheeksi naapurustossa ja kylällä. Rakentamaan on tarkoitus päästä loppukesästä!

Tervetuloa nopean ja luotettavan internetin vuosisadalle Asikkala.

Lisää tietoa hankkeen etenemisestä näiltä sivuilta tai Kuitukanavan facebook-sivulta (käy tykkäämässä niin pysyt mukana hankkeen etenemisessä).