Rakentaminen jatkuu pian! Uusia tuotteita ja mahdollisuus osamaksuun!

Kuitu-Uran rakentaminen jatkuu keväällä toukokuun alussa Vesivehmaalla ja Urajärvellä. Olemme tiedottaneet postitse rakennusalueella asuvia, että heidän osalta nyt on viimeinen tilaisuus lähteä mukaan nopeaan internettiin julkisesti tuetun rakentamisen hinnoilla. Toivottavasti mahdollisimman monet tarttuvat tilaisuuteen, että saadaan verkosta mahdollisimman kattava!

Valintaa helpottamaan Kuitukanavan hallitus päätti myös tarjota liittymämaksun osamaksulla seuraavin ehdoin:
15 kk, á 140 euroa / kk (yhteensä 2100 euroa)

Olemme myös lisänneet tuotevalikoimaan ns. KylmäKuitu -tuotteen. Siinä kaapeli tuodaan talon nurkalle valmiiksi, mutta sitä ei kytketä käyttöön. Hinta 1990 euroa (sis alv 24 %). Kylmästä Kuidusta ei mene kuukausimaksuja. Lisätietoja päivitetyltä hinnasto -sivulta.

Palveluhinnasto_2014 -dokumentista (pdf) löytyy nyt myös hinnat myöhempää liittymistä varten. Jos kerran rakennetulle alueelle tehdään jatkossa lisää liittymiä, hinta on 2500 euroa + toteutuneet kustannukset. Todelliset kustannukset esimerkiksi kaapelin kaivamisen ja siihen liittyvän muun työn osalta on arvioitu olevan 15 euroa / metri. Jos kaivamista tulee siis esimerkiksi 500 metriä, on hinta 2500 e + 7500 euroa = 10 000 euroa. Kannattaa siis todella käyttää hyödyksi nyt voimassa oleva, julkisella rahalla voimakkaasti tuettu hinta!

Internet-pohjainen TV-palvelu lisätty tuotevalikoimaan

Palveluntarjoajamme Telekarelian kautta voimme tarjota myös ns. IP-TV -palvelua, ja olemme lisänneet sen nyt hinnastoon ja palveluvalikoimaan.

Palvelun sisältö ja hinta:
100/100 mbit/s nettiyhteys + IP-TV peruskanavilla yhteensä 59,9 euroa / kk (sisältää verkkomaksun ja alv:n).

IP-TV käyttöönotto vaatii siihen soveltuvan digiboksin, jonka kertahinta on 199 euroa (sis alv). Tarkempi tuoteseloste palvelusta ja lisäpalveluista tulee myöhemmin, ja kun yhteyksiä aletaan ottamaan käyttöön, kysymme tilaajilta vielä heidän haluukuuttaan ottaa IP-TV palvelu käyttöön. Alustavaa tietoa voit lukea tarjolle tulevan Lumotv:n sivuilta.

Mikä IP-TV?

IP-TV tarkoittaa nettiyhteyden kautta katsottavia tv-ohjelmia. Tämä tuo tiettyjä etuja esimerkiksi antennilähetyksiin verrattuna:

  • Yhteys ei ole riippuvainen säästä tai maastonmuodoista, vaan TV-kuva ja ääni siirtyy virheettä internetin välityksellä.
  • 100 megan yhteydellä HD-tasoinenkin kuva siirtyy luotettavasti vaikka yhteydellä tehtäisiin perheessä muutakin (verkkopelausta, nettivideoita, surffailua, videoneuvottelua jne.)
  • Kauttamme tarjottuun palveluun sisältyy LumoTV -viihdepalvelu peruskanavilla (20 kanavaa), ja lisää maksullisia kanavia voi hankkia joustavasti yli 160 kanavan tarjonnasta. 

Mökkiliittymä päivitetty

Kuitukanava valitsi palveluntarjoajaksi TeleKarelia -operaattorin. Heidän hinnastossaan ei kuitenkaan ole soveltuvaa pakettia oman vapaa-ajan asunnon liittymämme kanssa. Päädyimme muokkaamaan vanhaa vapaa-ajan liittymää paremmin yhteensopivaksi. Se on nykyään seuraavanlainen:

  • Yhteyden nopeus: 100/100 mbit/s
  • Hinta 54,9 e / käyttökuukausi + 124 e vuosimaksu (sis alv 24%)
  • Minimikäyttöaika 5 kk / vuosi
  • Vuosimaksu sisältää 2 liittymän avaamista ja 2 liittymän sulkemista 12 kk ajan sisällä.
  • Kun liittymä on suljettuna, ei tule myöskään verkon perusmaksuja.

Mökkiläinen voi siis avata liittymän kesäkaudeksi, nauttia nopeista yhteyksistä, ja sulkea liittymän syksyllä. Joululomalla liittymän voi avata uudestaan vaikka kuukaudeksi, mikäli liittymälle on käyttöä. Koska liittymä kuitenkin pitää rakentaa ja ylläpitää vaikka mökkiläinen ei siellä olisikaan, on minimilaskutus säädetty viideksi kuukaudeksi vuodessa. Vuosiveloitus on siis minimissään 398,5 e / vuosi. 

Mikäli liittymää tarvitsee reilusti tätä enemmän, suosittelemme ottamaan jomman kumman aina käytössä olevista liittymistä.

ELY-keskukselta myönteinen päätös Kuitu-Ura -hankkeelle

Saimme ELY-keskukselta juuri tiedon, että Kuitu-Ura hankehakemuksemme on hyväksytty sellaisenaan. Erinomaisia uutisia siis.

Urajärveläisten kannattaa tehdä liittymätilaus ja puhua asioista naapuireiden kanssa. Kun hanke saadaan päätökseen, on myöhemmin mukaan liittyminen huomattavan paljon kalliimpaa ja hitaampaa, sillä nyt kannustimina ovat 75 % julkiset tuet ja kerralla valmiiksi rakentamisen tuomat kustannussäästöt!

Kuitu-Ura hanke myös laajenee Vesivehmaan puolelle. Sen puitteissa Vesivehmaan läpi vedetään paksu runkokaapeli, jotta saadaan yhteys Neste Körrin lähellä oleviin operaattoreiden liityntäpisteisiin. Tämän kaapelin varrelta otetaan mukaan liittyjiä, joten Vesivehmaalaistenkin kannattaa laittaa liittymätilaus vetämään mahdollisimman pian ja ottaa asia puheeksi naapurustossa ja kylällä. Rakentamaan on tarkoitus päästä loppukesästä!

Tervetuloa nopean ja luotettavan internetin vuosisadalle Asikkala.

Lisää tietoa hankkeen etenemisestä näiltä sivuilta tai Kuitukanavan facebook-sivulta (käy tykkäämässä niin pysyt mukana hankkeen etenemisessä).

Valokuitua pähkinänkuoressa

Alla muutama kysymys ja vastaus siihen, miksi rakennamme Asikkalaan valokuituverkkoa, ja miksi se on meistä tärkeää.

Mihin tarvitaan nopeaa nettiyhteyttä, kun kirjastossakin voi surffata?

  • Luotettava ja nopea internetyhteys on nykyisessä yhteiskunnassa yhä useammille välttämättömyys siinä missä vesi, sähkö ja tieverkkokin. Tulevaisuudessa sen tärkeys korostuu.

Miksi pitäisi rakentaa valokuituverkkoa, kun on mokkulat ja kupariverkot?

  • Entistä nopeampaa tiedonsiirtoa vaativien sovellusten määrä kasvaa jatkuvasti. TV ja video-palvelut, verkkopelit, videopuhelut, tallennuspalvelut ja monet muut ovat vasta lähdössä liikkeelle. Nopeassa verkossa toimii useampi sovellus samaankin aikaan.
  • Valokuitu on tiedonsiirrossa ylivoimainen. Se on kymmeniä, jopa satoja kertoja mokkuloita ja kupariverkkoa nopeampi. Maahan kaivetun kuidun toimintavarmuus on myös huippuluokkaa, joka on tärkeää esimerkiksi monille yrittäjille.

Miten kallis kuituliittymä on?

  • Liittymän ottaminen on sijoitus, joka nostaa kiinteistön arvoa ja lyhentää tutkitusti sen myyntiaikaa. Se myös lisää seudun houkuttelevuutta ja elinvoimaisuutta.
  • Osuuskuntien myymät kuituliittymät ovat yleensä hinnoiteltu omakustannehintaan. Hinnoittelusta päättää osuuskunta, ja mahdolliset voitot jäävät osuuskunnan (eli jäsenten) hyväksi.
  • Liittymän hinnasto on julkaistu ja se löytyy täältä

Miksi kuitua pitäisi rakentaa nyt Asikkalaan? Eikö myöhemminkin ehdi?

  • Kuidun rakentamiseen on vielä tänä vuonna saatavissa julkista tukea maksimissaan jopa 75 % ELY-keskukselta ja kunnalta. Jatkossa julkiset tuet tuskin nyt saatavista kasvavat, pikemmin päinvastoin. Lisäksi kuituverkon rakenteen suunnitelmat saadaan VALOSA-hankkeelta.
  • Valokuituverkkoa rakennetaan jo moniin naapurikuntiin. Hyvät yhteydet on tärkeä kilpailuetu kunnalle asukkaista ja yrityksistä kilpailtaessa.

No mitä pitäisi tehdä?

  • Liity jäseneksi tai lähde aktiiviksi osuuskuntaan. Kaikenlaista tekemistä riittää!
  • Tilaa liittymä ajoissa. Osuuskunta tarvitsee riittävästi tilaajia ennen julkisen tuen hakemista.

Kerro kuidusta muille ja seuraa aktiivisesti miten kuiturakentaminen etenee Asikkalassa.