Kuitukanava

Verkko-osuuskunta Kuitukanava perustettiin vuoden 2013 alussa. Se syntyi pienen mutta aktiivisen porukan kahdesta ajatuksesta:

  • Asikkalan kylille tarvitaan tämän päivän ja huomisen tarpeisiin vastaava luotettava ja nopea tiedonsiirtoverkko, jotta seutu pysyy jatkossakin elinvoimaisena.
  • Kukaan isoista toimijoista ei ollut tarjouspyynnöistä ja tuista huolimatta osoittanut kiinnostusta sen rakentamiseen.

Hommiin piti siis ryhtyä itse – joka lienee monelle varsinkin haja-asutusalueella asuvalle tuttua.

Osuuskunnan toiminta perustuu varsinkin alkuvaiheessa sen perustajien vapaaehtoiseen ja vastikkeettomaan työhön. Resursseja on siis rajatusti, sillä ”palkkatöitäkin” täytyy tehdä ja lukuisista yrityksistä ja anomuksista huolimatta vuorokauteen ei ole ilmestynyt yhtään lisää tunteja. Jos siis koet, että Kuitukanava voisi tehdä jotain paremmin tai toisin, niin olemme vinkeistä kiitollisia. Ja vielä kiitollisempia olemme siitä, jos tulet mukaan toimintaan tekemään ehdotuksesi todeksi!

Keskeiset yhteystiedot

Joni Saari / hallituksen pj
gsm 0505585044

Rauli Partanen / tiedottaja, hallituksen sihteeri
raulipartanen@gmail.com
gsm 0505603544

2 kommenttia artikkeliin ”Kuitukanava

  1. Hinnastossa hinta liittymälle noin 2000€.
    – Onko tuo kustannus bruttokustannus?
    – Mikä osuus on mahdollista saada Ely keskuksesta?
    – Muodostuuko kokonaishinta n 2000€ + Ely-keskuksen osuus?
    – Koska tuo Ely-keskuksen päätös on odotettavissa?

    Tykkää

    • Hinta liittymälle on liittymän tilaajan maksama osuus. Sen osuus koko verkon loppukustannuksista selviää aikanaan. Käytännössä se on minimissään 25 % verkon rakentamiskustannuksista (ELY-keskukselta on mahdollista saada 60% ja Kunnalta 15%, joten liittymän tilaajille jää 25%). Eli kokonaiskustannus muodostuu seuraavista:
      Liittymä + ely-tuki + kunnan osuus + muut (esim lainat).

      Hakemukset ELY:lle on tarkoitus saada tässä kevään aikana. En osaa tähän tarkemmin sanoa, kauanko he asiaa käsittelevät. Rakentamaan on tarkoitus päästä tänä kesänä, joten uskoisin että eivät kovin kauaa. – Rauli

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s